Herttainen kasikymppinen

Onko muilla sitä ongelmaa, että ei ihan mitä vain korttia voi antaa ihan kenelle vain?
Mun on hurjan vaikea tehdä peruskortteja säilöön odottamaan seuraavia juhlia. Ne mitä olen tehnyt, niin on ihan persoonattomia, kylmiä ja...tyhjiä? En vaan osaa! En osaa edes tarttua toimeen. Mulla pitää aina olla tiedossa kenelle teen kortin. Noh, ylipäänsä sitten vasta kun sillä kortilla on jo kiire niin mä saan sen tehtyä.

Tämän onnittelukortin tein todellatodella herttaiselle ja positiiviselle kummitädilleni, joka aina jaksaa nauraa. Hän on myös edesmenneen mummoni sisko. Mummoni kuoli kun olin 12 -vuotias ja mielestäni siskokset ovat hyvin samankaltaisia. Pyöreitä mummeroita, jotka nauraa koko vartalolla. Tiedättekös - silleen että nauru hytkyy alavartaloon asti niin että napakin pomppii. Olen huomannut samaa taipumusta itsessänikin, tosin en tuon positiivisuuden enkä pyöreyden suhteen, vaan lähestulkoon hypin paikoillani nauraessani (mitä tapahtuu tosin aika harvoin..)

Korttipohja on (jälleen) vaaleanviolettia helmiäiskartonkia. Kirjaimet on tehty BigShot -leikkurilla ja Vintage Market -kirjaimilla. Ja sitten seuraa suuri paljastus: kukkapohja ja nauhat on leikattu irti vanhasta valmiskortista (jonka olen itse saanut joskus vuonna nappi). Miälenvikasta kierrätystä! Jes! Lisäsin kehyksiä, sekä helmet ja numerot pohjaan.

Halusin tehdä kummeroiselleni (kummi + mummero) herttaisen kortin, jossa on lapsekasta kepeyttä.

Onnistuinko?